Mind your own business.


Olet varmasti paras henkilö päättämään yrityksesi riskienhallinnasta ja vakuutusasioista, mutta kannattaako sinun tuhlata kallista aikaasi sinänsä tuottamattomaan puuhasteluun. Voisit keskittyä kaikessa rauhassa vain tärkeimpiin asioihisi kun 
Riskcraft™-vakuutuspalvelu hoitaa vakuutusturvasi käytännön hallinnoinnin.

Useimmilla PK yrityksillä ei ole aikaa, halua tai kykyä perehtyä vakuutustensa sisältöön ennen kuin vahinko on jo sattunut. Siinä vaiheessa vaihtoehdot ovat aika vähissä ja vakuutus korvaa mitä korvaa. Se se vasta kalliiksi tulee.

Vasta kun tiedät etukäteen mitä riskejä yrityksesi voi kohdata ja mikä on niiden vaikutus toimintaasi, voit todella aidosti päättää miten varaudut näiden riskien varalta.

Vakuuttaminen on yksi hyvä keino, mutta voi olla taloudellisesti kannattavampaa hoitaa asia jollain toisella tavalla. Vakuutuksistakin kannattaa tilanteen mukaan käyttää hyväkseen niiden erilaiset vaihtoehdot.

Lakisääteisissäkin vakuutuksissa on huomattavia eroja niin hinnoissa kuin sisällössäkin. EU:n myötä kilpailu on vapautunut myös vakuutusalalla, mikä on johtanut lakisääteistenkin vakuutus- tuotteiden erilaistamiseen. Itse asiassa huomattavimmat säästöt syntyvät usein juuri  lakisääteisissä vakuutuksissa.


Tuleeko useimmiten ihmeteltyä vain vakuutusten hintaa?

Sisältöönkin kannattaa kiinnittää huomiota. Monesti eri vakuutusyhtiöiden vakuutukset näyttävät aivan samanlaisilta, mutta tarkempi vakuutusehtojen tarkastelu paljastaa huomattaviakin eroja. Jos et ole näistä eroista tietoinen voi riskienhallintasi olla huonommalla tolalla kuin äkkiseltään näyttää.

Tiesitkö, että vakuutussopimuslaissa on rikastumiskielloksi nimetty pykälä, joka estää vakuutusyhtiötä maksamasta sinulle enempää korvausta kuin mikä on sinua kohdannut vahinko? Osaatko vedellä oikeista naruista yhteisen käsityksen aikaansaamiseksi vakuutusyhtiön kanssa?

Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota suojeluohjeisiin? Tiesitkö, että vakuutusyhtiö voi alentaa korvaustasi jos et ole noudattanut suojeluohjeita? Tai, että korvaus voidaan evätä osittain tai kokonaan, jos olet aiheuttanut vahingon törkeällä huolimattomuudellasi ? Mistä tiedät milloin olet ollut moitittavasti huolimaton ja milloin taas hyväksyttävästi huolimaton? 

Omaisuusvakuutus ei korvaa jos olet vahingon sattuessa ollut huolimaton, mutta vastuuvakuutus taas edellyttää huolimattomuutta. Oikeusturvavakuutuskaan ei korvaa jos asialla on sinulle vähäinen merkitys. Entä mitä korvaa vakuutus, jonka korvaus perustuu voimassa olevaan oikeuteen?

Menikö yli hilseen?

Ei hätää. Riskcraft™ Vakuutuspalvelu on erikoistunut selvittämään vakuutusten koukeroita ja voi auttaa sinuakin selvittämään mitä vakuutuksesi korvaa ja mitä ei, sekä etsimään markkinoilta juuri sinulle sopivan vakuutuksen parhaaseen mahdolliseen hintaan. 

Tutustu näillä sivuilla Riskcraft™ Vakuutuspalveluun tai soita heti suoraan toimitusjohtaja Hannu Vanhatalolle, puh. 0440 200 627 ja kysy lisää.  Riskcraft™ Vakuutuspalvelu ei edusta yhtäkään vakuutusyhtiötä, vaan on sopimussuhteessa ainoastaan asiakkaidensa kanssa.



Vakuutussissi™ vakuutusten hoitosopimus
Riskcraft™
VAKUUTUS-
PALVELU
Vakuutussissi™ vakuutusten hoitosopimus
Riskcraft™
RISKIENHALLINTA-
PALVELU
Pikaopas vakuutusmeklarin palveluihin
PIKAOPAS
VAKUUTUSMEKLARIN
TOIMINNASTA


Vakuuttava blogi







> Riskcraft™